meidan tarinamme

Summit Food Trading Oy Ltd on uusi elintarviketeollisuuden raaka-aineiden hankinta- ja myyntiyhtiö, joka toimii agentuurina. taas kimpassa fiYrityksen perustajaosakkaat Kirsi Nuorikkala ja Jarmo Välimäki ovat alalla kansainvälisesti tunnettuja ja kokeneita ammattilaisia. He ovat työskennelleet elintarviketeollisuuden raaka-aineiden hankinnassa yhteensä lähes 40 vuoden ajan. Molemmilla on vahva tausta maahantuontiyrityksen johtotehtävistä. Jarmo Välimäki toimi Condite Oy:n toimitusjohtajana 21 vuotta ja Kirsi Nuorikkala työskenteli yhtiön ostojohtajana 17 vuoden ajan. Vuosien 1993–2015 aikana yhtiö kasvoi Suomen alan johtavaksi yksityisyritykseksi ja laajensi toimintansa myös Ruotsiin ja kaikkiin Baltian maihin.

Vuosikymmenien aikana melkein kaikki mantereet ja maanosat ovat tulleet Kirsille ja Jarmolle hankinta-alueina tutuiksi: Pohjois-Amerikka, Väli-Amerikka, Etelä-Amerikka, Aasia, Afrikka, Australia, Intia ja kaikki Euroopan maat. Myös alan tärkeät messutapahtumat kuten Anuga, Iba, Sial, Gulfood ja Europain kuuluivat heidän jokavuotiseen ohjelmaansa.

Kirsin ja Jarmon menestyksellinen toiminta aiemmissa tehtävissä on perustunut päämiesten ja heidän yritystensä henkilökohtaiseen tuntemiseen, sillä ilman luotettavia ja laadukkaita päämiehiä alalla ei voi menestyä. Kokemuksistaan heille on syntynyt laaja verkosto luotettavista tavarantoimittajista ja ystävistä eri puolilta maailmaa.

Luotettavan laadun ja toimitusten periaatteella jatkaa myös heidän uusi yhtiönsä Summit Food Trading Oy Ltd.

Ota yhteyttä ja kysy lisää ›